Essi 5. Cracow Openissa

3.9.2024

Essi ja Porvoon Shirokawan Olivia.
Essi ja Porvoon Shirokawan Olivia.
Essin mattovääntöä Puolassa.
Essin mattovääntöä Puolassa.

Essi Lappeteläinen otteli itsensä 5. sijalle Krakovassa järjestetyssä Cracow openissa. Koko kisaan osallistui hieman vajaa 1000 judokaa 24 eri maasta eli kyseessä on erittäinkin suuri kilpailu. Kilpailut käytiin kahtena päivänä, jolloin Essillä oli mahdollisuus osallistua sekä omaan ikäluokkaansa U18 että vanhempien ikäluokkaan U21, johon virallisesti siirto tulee vuoden vaihteessa.

Alle 18 vuotiaiden sarjassa osallistujia oli 25, joiden joukosta mitaleista lähdettiin kamppailemaan. Ottelut alkoivat heti tiukasti ja Essi joutui ottelemaan täysiaikaisen ottelun Puolan Klinga Bialekia vastaan. Voitto tuli ottelun alkuvaiheen sumi-gaeshilla, josta saatu waza-ari riitti voittoon.

Toisessa ottelussa vastaava alkuvaiheen piste meni vastustajalle, kun Slovakian Sofia Ganovska sai pisteet hankalasti pisteytettävästä tilanteesta, jossa Essi lähti vastaamaan Sofian aloittaneeseen heittoon. Essin heitto ei kääntynyt aivan tarpeeksi, jolloin piste tuomittiin Sofialle. Tapansa mukaan Essi aloitti vahvan takaa-ajon, jonka seurauksena Slovakialainen jyräytyi sidontaan, jolla Essi nappasi ottelusta voiton.

Kolmannessa ottelussa Puolan Liwia Chupkowska osoittautui paremmaksi pystyjudossa. Ottelu oli tasainen, mutta hieman puolivälin jälkeen puolalainen sai kaivettua pisteen hyvän kombinaation päätteeksi. Tämän seurauksena Essi joutui jälleen aloittamaan takaa-ajonsa, mutta tällä kertaa se ei tuottanut tulosta vaan pienellä riskillä otteleminen kostautui ja puolalainen pääsi tekemään ratkaisevan pisteen samalla heitolla kuin aiemmin.

Hävityn ottelun jälkeen jatkettiin keräilyissä, joissa ensimmäisenä vastaan astui Ruotsin Liwia Wallin. Tämän ottelun Essi vei vakuuttavalla mattotyöskentelyllä varsin nopeasti. Toisessa keräilyottelussa Slovakian Petra Matuszekovaa vastaan mattovoitto oli myös lähellä, kun vastustajan käsi vääntyi lukossa jo lähes ympäri. Kumisia luita on vaikea lukottaa, joten Essi päätti tilanteen seuraavasta pystytilanteesta komealla yoko-gurumalla.

Keräilyt päättyvät pronssiotteluun, jossa kohtaavat keräilyjen voittaja sekä semifinaalin hävinnyt ottelija. Essi selvitti keräilyn ja vastaan astui Ruotsin Hanna Babulfatah. Ottelu oli alusta asti erittäin tasainen ja kumpikaan ottelijoista ei saanut oikein kunnollisia yrityksiä aikaiseksi, jonka seurauksena alettiin laskemaan varoituksia. Ruotsalainen sai ensin varoituksen passiivisuudesta ja käytännössä heti perään Essi ottelualueelta poistumisesta. Sen jälkeen yhteinen varoitus painavasta hihaotteesta tarkoitti, että ottelu oli jatkoajalle siirryttäessä yhdestä varoituksesta kiinni. Ottelu ratkesi tilanteeseen, jossa Essi yritti yoko-gakea hieman huonosta paikasta ja sen tuomarit tulkitsivat valehyökkäykseksi ja ottelu päättyi ruotsalaisen voittoon.

Seuraavana päivänä vanhempien U21 sarjassa Essi pääsi ensimmäisen kierroksen vapaalla. Toisessa ottelussa Essi voitti Ruotsin Liwia Wallinin varmalla mattotyöskentelyllä. Semifinaalissa tuli tappio Puolan Aleksandra Wybanskalle harvinaisesti matossa kuristuksella, jonka jälkeen siirryttiin jälleen pronssiotteluun. Pronssiottelussa alkoi selvästi jo kahden päivän urakka painamaan ja vastaan tullut Ranskan Iddir Feroudja pääsi heittämään Essin varsin nopeasti komealla uchimatalla. Tuloksena siis myös U21-sarjasta 5. sija. Pienenä erikoisena yksityiskohtana Essi voitti ja hävisi samoille ottelijoille kuin sarjassa pronssille otellut Orimattilan judoseuran Laura Hakso, mutta kaaviosarjoissa järjestys ratkaiseen ja nyt mentiin näin päin.