Essille nuorten Suomen mestaruus
7.3.2023
Essi Lappeteläinen otteli itsensä toiseen perättäiseen U18 Suomen mestaruuteen Lempäälän Ideaparkissa järjestetyissä nuorten SM-kisoissa. Essi voitti viime vuonna myös vanhempien U21-sarjan, mutta tänä vuonna kyseisessä sarjassa ei ollut Essille vastuksia, joten tittelin puolustaminen siirtyy seuraavaan vuoteen. Valmistautuminen kilpailuihin ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Paria viikkoa aiemmin Essi loukkasi jalkansa harjoituksissa ja vamma paheni Tanskan kisojen jälkeen järjestetyn leirin yhteydessä. Harjoittelu ennen SM-kisoja oli siis huomattavasti normaalia kevyempää. Itse kisaottelut Essi otteli jalka vahvasti teipattuna, joka vaikutti jossain määrin siihen, mitä ottelussa pystyy tekemään. Siitä huolimatta toiminta oli varsin tehokasta. Ensimmäisen ottelunsa Nummelan Judon Ella Karjalaista vastaan Essi voitti nopeasti kahdella uhrautumisheitolla. Sen verran jalka kuitenkin sai kolhua, että seuraavaa ottelua odotellessa makailtiin tatamin laidalla jääpussi jalassa. Toisessa ja samalla ratkaisevassa ottelussa vastassa oli Porvoon Shirokawan Olivia Kärnä. Ottelu pysyi hyvin Essin hallinnassa koko ajan ja varsinkin taktisella puolella hallinta oli hyvää. Suorituspisteiden hakemista jalka kuitenkin vaikeutti ja niitä saatiin odotella ottelun loppuhetkille, jolloin Essi heitti hienon yoko-guruman, jonka myötä voitto ja mestaruus Iisalmeen. Iisalmen judoseurasta ottelemassa olivat myös Anton ja Georgi Georgiev. Anton U21 ja Georgi U18 -ikäluokissa. Antonin molemmat ottelut päättyivät tappioon, mutta koska sarjassa oli vain 3 osallistujaa, päivän päätteeksi kaulaan ripustettiin pronssinen mitali. Georgin sarjassa puolestaan osallistujia riitti. Hän hävisi ensimmäisen ottelunsa, mutta tätä seuraavissa keräilyotteluissa napattiin voitto, jolla aukesi tie pronssikamppailuun. Pronssiottelun Georgi jälleen hävisi, joten tuloksena 5. sija. Menossa mukana oli myös Eveliina Sammallahti, joka harjoitteli käytännössä Judoshiai ohjelmiston käyttämistä. Aikuisten SM-kisojen aikaan lauantaina Ideaparkin torilla järjesettiin juniorien kilpailu, jota kauppakeskuksen asiakkaat pääsivät seuraamaan. Eve pyöritti hoiti kilpailujen teknisen puolen eikä suuria ongelmia ilmaantunut. Jatkokoulutusta saatiin vielä sunnuntaina nuorten SM-kisoista. |