Essi Lappeteläinen hopealle judon Finnish Openissa

30.10.2021

Essi podiumilla
Essi podiumilla

Pronssia vielä U 18 ikäluokassa

 

Judon Finnish Open oteltiin lauantaina Turussa.  Kisoissa oteltiin niin miesten ja naisten kuin juniori-ikäluokkien mestaruuksista.

Iisalmen Judoseuran Essi Lappeteläinen taisteli tiensä U15-52 kiloisten loppuotteluun.

Finaalissa Islannin Darja Dimitrijeva oli kuitenkin etevämpi vieden mestaruuden saarivaltioon.

 Essi eteni välieriin kahdella alkulohkon otteluvoitolla. Ensin kukistui komeasti jatkoajan ipponilla Rovaniemen Koyaman Pihla-Maria Seikkula. Toisessa pooliottelussa iisalmelaisjudoka voitti Vantaan Jukaran Moona Huhtakankaan waza-arilla.

Semifinaalissa vastaan asettui Islannin Weronika Komandera. Tämäkin ottelu oli Essin hallintaa ja ipponvoitto siivitti tien Finnish Open loppuotteluun.

 

Lappeteläinen jatkoi vielä päivän urakointiaan U 18 ikäisissä otellen sarjansa pronssille.

-52 kiloisissa 14 vuotias Lappeteläinen hävisi nyt uusintaottelun Rovaniemen Seikkulalle waza-arilla . Ottelussa Essillä oli jo kaksi kertaa sidonta päällä, mutta ote ei aivan kestänyt pistesuoritukseen.

Toisessa ottelussa Lappeteläinen sai sidonnan pitäväksi ja  Islannin Komandera kukistui jatkoajalla sidonnalla.

Kolmas kamppailu U 18 ikäisissä oli Mikkelin Emma Kokkosta vastaan. Essi siirtyi johtoon waza-arilla, mutta Kokkonen tasoitti pelin hienoiseen Essin nukahdukseen.  Jatkoajalla Kokkonen onnistui vastakäännössään ipponin arvoisesti.