Asserille MM pronssia!

22.11.2016


Iisalmen Judoseuran Asser Kokkonen otteli pronssille Yhdysvaltain Fort Lauderdalessa veteraanien MM-judossa. Kokkosen sarja oli miehet 35-39 vuotta alle 60 kg.

Pronssiottelussa Asser Kokkonen kohtasi Ranskalaisen Sofiane Quarguin. Ottelu oli kovaa vääntöä, jossa pistesuoritukset olivat tiukassa. Ottelun kuluessa Asser ajoi vastustajalle kaksi varoitusta, jotka takasivat voiton ranskalaisjudokasta. Kokkonen otteli pronssiottelun taktisesti viisaasti ja teki tatamilla vain sen mikä tarvittiin, ilman turhia riskejä.

 

Kokkosen sarjassa oli kuusi tasokasta ottelijaa. Pronssiotteluvastustaja oli Kokkosen tavoin kuluvan vuoden EM-pronssimitalisti Kroatian kisoista.

Ensimmäisessä ottelussa Kokkonen hävisi Ranskan Yann Aussbanille. Ranskalainen on vuoden takainen EM-kultamitalisti. Kokkonen aloitti terävästi, mutta ottelun edetessä ranskalainen hallitsi vahvalla otetaistelullaan ja ajoi Asserille kaksi varoitusta.

Ensi vuonna Asser Kokkonen täyttää 40 vuotta ja siirtyy samalla M3 ikäluokkaan eli 40-44 vuotiaisiin. Vuoden 2017 EM -kisat otellaan Ateenassa ja MM-kamppailut käydään Sardiniassa.

Fort Lauderdalen kisoihin osallistui 1 300 judokaa 63 maasta

M2 - 60 kg
1.Christian Cesario, Brasilia
2.Argua Cardoso, Brasilia
3. Asser Kokkonen, Finland
3.Alexander Katz, Kazakstan